torstai 1. huhtikuuta 2010

Keväthankintoja

On ollut omalla tavalla lohdullista huomata, että toisillekin on tuo keväthaalarin hankinta ollut hieman haasteellista. Näin myös minulla. Vaikka vaatefriikki en varsinaisesti olekaan, niin tytön syntymän jälkeen, on minusta löytynyt ihan erilaista kiinnostusta lastenvaatteisiin..

Ihastuin aivan valtavasti tähän
Ticketin haalariin jo hyvän aikaa sitten ja kun viimein päätin hankkia sen, niin ei missään ollut enää kokoja jäljellä.. Ei lastenvaateliikkeissä eikä nettikaupoissa. Suuri pettymys. Jotenkin tuo musta pohja ja nuo ihanan vaaleat sävyt miellyttivät niin silmää, että tulin melkein sekopäiseksi sitä metsästäessäni. Mutta ei. Oli myönnettävä että olin liian myöhässä.

Apuun tuli onneksi ystäväni, joka suositteli polarn o. pyretin haalaria. Sen alle kun pukee fleecen, niin kyllä pärjää. Ja ei muutakuin sitä metsästämään.


Tällä kertaa oli onni myötä ja olemme nyt onnellisia keväthaalarin omistajia. Nyt kun vielä piha hieman kuivuu, heheheee, niin ulos on mukava mennä konttailemaan.

Löysin pikkuiselle myös kumisaappaat, koska eihän sitä nyt tossuilla voi ulkoilla..

Noi saappaat on syötävän suloiset, ainakin koossa 20!

2 kommenttia:

  1. Onpa suloiset saappaat tosiaan! :)

    VastaaPoista
  2. PO.Pin puku on varmasti tosi hyvä! Itsekin sitä hiplasin kaupassa, mutta sinne vielä jäi ja sittemmin tulikin hankittua muuta. Ja saappaat ovat tosi söpöt!

    Oikein aurinkoisia ja rentoja pyhäpäiviä!

    VastaaPoista