Ja sitten siihen aamuun. Hengästyttävä lauantai; mies töissä, lapset heräsivät ennen seiskaa ja esikoisen aamupalalle saanti aiheutti kiukun. Ei pelkästään lapsessa, myös äidissä. Mikä kumma siinä on, että aamupalan syönti vajaa kuusivuotiaalle on niin äidin hermoja raastavaa? Oikeastaan se on ollut sitä aina, mutta joka aamu toivon että tänään menisi paremmin. Mutta ehei.. Ruisleipä katosi lautaselta noin tunnissa eikä päästy ilman itkua tälläkään kertaa. Taisi taas ne muurahaiset housuissa vaivata ja kaiken maailman jutut oli kerrottavana tai mutistavana.. Okei, kuulostavaa varmasti ihan normaalilta lapsiperheen aamulta, mutta ei aina jaksaisi.
Lisämomentin aamuun toi se, että oli pojan peliin lähtö ja eka kertaa ilman omaa isiä. Arvatkaas kenen piti ne varusteet pukea? Jepjep... Onneksi sain intensiivipikakurssin mieheltä illalla ja selvisin jopa sukkanauhoista! (poika pelaa siis jääkiekkoa..) Täytyy kyllä tässä vaiheessa kehua poikaa, että ei ole koskaan ollut niin nopeasti ja ajoissa valmiina kuin tänään oli valmentajan tullessa hakemaan. Niin vaan reippaana nappasi mailansa ja lähti kättään heiluttaen pelaamaan. Josko olisi voittopeli?? Äiti pitää peukkuja pikkupelaajalle!
Hiphei! Vastavierailulle tulin ja liityin lukijaksi!
VastaaPoistaTervetuloa vaan tänne blogistaniaan! Rohkeasti vaan kommentoimaan muiden tekstejäkin, niin muut löytävät sitä kautta omaan blogiisi vierailulle. Täältä blogimaailmasta löytää kivaa vertaistukea arkeen ja usein myös ihan käytännön vinkkejä esim. lastenvaatteista ja alennuksista.
Jään seuraamaan teidänkin touhuja mielenkiinnolla! :-)
Aamut osaavat kyllä välillä olla lapsiperheessä aika .. öö .. miten sen nyt sanoisi. Raastavia? ;D
VastaaPoistaKivasti osaat kirjoittaa :)